Me kaikki luomme mallin jo hyvin pienenä lapsena siitä, mitä tarkoittaa rakkaus. Tätä kutsutaan kiintymyssuhdemalliksi. Mallin toivoisi olevan hyväksyvä ja rakastava, mutta kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta se ei sitä aina ole. Kasvattajamme epäilemättä tekevät parhaansa, mutta on todennäköistä etteivät hekään ole saaneet kovin kummoista mallia rakkaudesta tai tunteiden säätelystä. Näin ollen he ovat toimineet yleensä myös meidän kanssamme siten, kun ovat itse oppineet lapsuuden perheissään.

Mitä tekemistä kiintymysmalleilla on hylkäämisen pelon kanssa? Vastaus on että paljonkin. Usein ajattelemme, että hylkäämisen pelkomme johtuvat ikävissä merkeissä tapahtuneista parisuhteiden tai ystävyyksien päättymisistä aikuisena, mutta tutkimusten mukaan lapsuudessa oppimillamme malleilla on suuri merkitys etenkin siinä, miten koemme aikuisena pettymykset.

Kiintymysmallit voidaan karkeimmillaan jakaa kahtia, turvalliseen ja turvattomaan kiintymykseen. Turvallisen kiintymysmallin oppinut ihminen on luottavainen ja selviää elämän tarjoilemista vastoinkäymisistä yleensä melko hyvin. Turvattoman kiintymysmallin oppinut ihminen sen sijaan saattaa täysin vältellä tilanteita, joissa joutuisi pettymään tai toisaalta myös tiedostamattaan hakeutua tilanteisiin, jossa joutuu pettymään aina uudestaan. Luonnollisesti emme tee tätä tahallamme, mutta jossain kohtaa elämää saattaa ruveta mietityttämään, että miksi toistamme samoja kaavoja yhä uudelleen.

Ei kaikkein yksinkertaisin, mutta yleinen syy kaavojen toistamiselle on, että alitajuntamme tunnistaa vain tietynlaisen käytöksen rakkaudeksi. Juuri sellaisen käytöksen, johon olemme lapsena oppineet luottamaan, oli lapsuudessamme kokemamme käytös sitten rakastavaa, hyväksyvää, väheksyvää tai ahdistunutta, pahimmillaan jopa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Lapsen on jo pelkän hengissä selviämisen kannalta biologinen pakko rakastaa huoltajaansa, olipa tämä millainen tahansa. Mitenpä ihminen, joka on kokenut maailmassa eniten rakastamansa ihmisen osalta usein ikävää kohtelua, tietäisi mitään muutakaan mallia rakkaudesta, ainakaan ennen kun hän rupeaa sitä tietoisesti pohtimaan ja kyseenalaistamaan.

Kyseenalaistamisessa kuitenkin piilee se juju, jolla voi ryhtyä murtamaan kaavojaan ja pääsemään irti hylkäämisen pelon aiheuttamasta vankilasta. Se vaatii pitkällistä omien ajatusten, tunteiden ja tarpeiden työstämistä ja siitäkin huolimatta epäonnistumisia tulee aivan varmasti vastaan. Jos kuitenkin on valmis uskomaan parempaan ja on valmis työskentelemään itsensä kanssa, on mahdollista päästä sen aidan toiselle puolelle, jossa ruoho on vihreämpää. Tai ainakin vähemmän kuivaa ja kuollutta.

Kiintymyssuhteita käsittelen instagramissani nimellä @ristiriitainenrakkaus ja podcastissani Ristiriitainen rakkaus.

Rakkaudella,

Johanna